Lam­mas­ta­lou­den alku oli oma­va­rais­ta­lou­des­sa. Lähes  joka talos­sa oli  muu­ta­ma uuhi ja päs­si karit­soi­neen tuot­ta­mas­sa vil­laa, lihaa ja vuo­tia. Lam­pai­den ruo­kin­taan ei juu­ri panos­tet­tu ja lam­mas­ta pidet­tiin var­sin vaa­ti­mat­to­ma­na eläi­me­nä. Lam­paat  pysyi­vät­kin tal­vet hen­gis­sä lähin­nä muil­ta eläi­mil­tä jää­neil­lä täh­teil­lä ja kui­va­tuil­la leh­des­ni­puil­la eli ker­puil­la. Kerp­pu­ja varat­tiin tal­vek­si 150 leh­ti­kerp­pua eläin­tä koh­ti. Kesä­kau­den lam­mas tuli toi­meen sil­lä, mitä löy­si nii­tyil­tä ja met­sis­tä. Vaik­ka lam­pai­ta oli luku­mää­räi­ses­ti Itä-Suo­mes­sa pal­jon, lam­mas­ta­lous ei kil­pail­lut tuo­tan­no­na­la­na 1800-luvun lopus­sa voi­mis­tu­neen lyp­sy­kar­ja­ta­lou­den kanssa.

Suo­men Lam­mas- ja Vuo­hen hoi­to­yh­dis­tys aloit­ti toi­min­tan­sa 1919, jol­loin koti­mai­ses­ta rodus­tam­me alet­tiin pitää kan­ta­kir­jaa. Itä-Suo­men alu­een maa­tiais­lam­mas oli Poh­jois-Suo­men alu­een maa­tiais­lam­paan ohel­la omi­nai­suuk­sil­taan hie­man mui­ta maa­tiai­sia kook­kaam­pi, joten se otet­tiin koti­mai­sen lam­mas­ja­los­tus­työn poh­jak­si. Nämä maa­tiai­set oli­vat  erit­täin sikiäviä.